Toimituskunnan jäsen Saila Leskinen, FM, taidehistorian väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto:
Esinetutkimukseen erikoistuneena taidehistorioitsijana tutkin erityisesti vanhempaa kirkkoesineistöä. Väitöstutkimukseni käsittelee kuolemaan, hautajaisiin ja muistamiseen liittyvää esineistöä Suomen kirkoissa uuden ajan alussa. Tutkin, miten aikakauden kuolemankulttuuri heijastuu esineistöön, ja erityisesti sitä, millaisia muutoksia nämä esineet ovat kohdanneet myös alkuperäisen käyttöyhteytensä jälkeen – niin materiaaliensa kuin merkityksiensä suhteen.
Esineet toimivat sekä tutkimukseni kohteina että lähteinä. Taustani on restauroinnin, konservoinnin ja museoesineiden parissa, ja materiaalilähtöinen lähestymistapa onkin luontevasti keskeinen työskentelytapani. Pyrin työssäni tuomaan esille myös fragmentaarista ja osin unohdettuakin kulttuuriperintöä. Luterilainen hautajaisesineistö näyttäytyy osana pitkää jatkumoa, johon ovat vaikuttaneet niin teologiset kuin yhteiskunnallisetkin muutokset – ja joka on edelleen nähtävissä myös meidän ajassamme.