Anna Huhtala
FM, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto, historian oppiaine.
Viimeisten väitöskirjaa Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa historian oppiaineessa. Väitöskirjatutkimuksessani analysoin väkivalta- ja onnettomuuskuolemien julkista käsittelyä 1920–1930 –lukujen Suomessa. Lähteenä ovat sanomalehdet sekä arkkiveisut.
Jo maisterivaiheen opinnoissa olin kiinnostunut suomalaisen kuoleman historiasta ja pro gradu –tutkielmani käsitteleekin kuolemankäsittelyä Suomen sisällissodassa punaisten puolella. Kuoleman historiaa, tunteiden historiaa, media-antropologiaa ja median historiaa yhdistelevässä väitöskirjassani tutkin maailmansotien välistä kuolemankulttuuria keskittyen nimenomaan arvaamattomiin eli väkivalta- ja onnettomuuskuolemiin ja niiden julkiseen käsittelyyn. Tutkimuksessa perehdytään muun muassa höyrylaiva Kurun haaksirikkoon, Onni Happosen murhaan sekä Torpedovene S2:n onnettomuuteen. Millaisia aatteellisia ja poliittisia ulottuvuuksia tapausten julkiseen käsittelyyn ja ritualisointiin liittyi, millaisia tunteita kuolemat herättivät ja miten kuolemantapaukset mahdollisesti yhdistivät nuorta kansaa tai toisaalta vahvistivat poliittisia jakolinjoja?
Toimikausilla 2021 ja 2022 olen ollut Suomalaisen Kuolemantutkimuksen seuran puheenjohtajana.
Pidän pyydettäessä yleistajuisia esitelmiä.